Mistä fasismi sikiää, ja miten sitä hoidetaan?

Eilen 24.9. marssittiin ympäri maata rasistista väkivaltaa vastaan ennennäkemättömin joukoin. Äärioikeistolaisen väkivallan uhkaan on reagoitu myös väläyttämällä uusia äärijärjestöjen vastaisia lakeja sekä vaatimalla Perussuomalaisten eristämistä eduskunnassa ja fasismin vastaista suoraa toimintaa. Mikään näistä lähestymistavoista ei ratkaise itse ongelmaa, koska niiden taustalla on puutteellinen käsitys fasismista ja radikalisoitumisesta.

Suomen vastarintaliikkeen ja sen aateveljien tunnusten ja toiminnan kieltäminen voi olla tarpeen niiden ideologian levittämisen estämiseksi, mutta aatteellista väkivaltaa se ei poista. Fasistinen tai islamistinen aate tarjoaa yksilön vihalle suunnan ja muodon, mutta ei synnytä sitä. Jos elämä on mallillaan, ei kukaan yhtäkkiä päätä ruveta natsiksi tai lähteä pyhään sotaan.

Äärijärjestöjen vastainen suora toiminta voi estää niitä levittämästä sanomaansa ja hidastaa niiden kasvua, mutta sekään ei poista aatetta tai sen kysyntää, jos sellaista on. Koko Perussuomalaisten puolueen eristäminen poliittisesta yhteistyöstä muutaman rasistin takia sen sijaan luultavimmin vain ruokkisi äärioikeistolaisuutta, niin kuin se on tehnyt mm. Ruotsissa, Ranskassa ja Hollannissa.

Tähän mennessä fiksuin kommentti ajankohtaiseen fasismiaiheeseen löytyy tämän päivän HS:n Vieraskynästä. Kuten Taloudellisen tiedotustoimiston Kari Väisänen kirjoittaa, löytyy radikalismin takaa työttömyyttä, toivottomuutta ja syrjäytymistä. Väkivaltaiset aatteet eivät synny syrjäytymisestä, mutta ilman toivonsa menettäneitä nuoria miehiä niille ei ole kysyntää.

Kuten Antti Rautiainen blogissaan huomauttaa, ei Suomen vastarintaliike ole historiansa aikana juuri kasvanut, eikä siihen poliisin arvioiden mukaan kuulu kuin kuutisenkymmentä aktiivia. Rautiainen on asian ytimessä kirjoittaessaan, että kannatuspotentiaalia kansallismieliselle fasismille olisi enemmänkin, mutta toteutuakseen se vaatii paljon nykyistä huonommat yhteiskunnalliset olot. Jos toimettomuus ja toivottomuus lisääntyvät nuorten miesten parissa voimakkaasti, voi tilanne muuttua todella nopeasti. Juuri tästä oli kyse arabikevään kansannousuissa ja ISIS:n nopeassa kasvussa. Samat syyt liittyivät myös kansallissosialismin nousuun 1930-luvun Saksassa.

Fasismilta viedään yleisö tarjoamalla työtä, koulutusta tai kuntouttavaa toimintaa. Oikeastaan ihan mitä tahansa, mikä laittaa käymään pesulla ja astumaan ulos ovesta silloin, kun siitä ei muuten tulisi mitään. Radikalisoituminen sikiää lopulta tunteesta, ettei sinulla ja yhteiskunnalla ole toisillenne mitään annettavaa. Ettet sinä ole osa muiden ihmisten maailmaa, eivätkä he kohtaa tai ymmärrä sinua. Nuorisotakuu kaikkine vikoineen ja puutteineenkin on kullanarvoinen keino pitää ihminen mukana ja työkykyisenä, estää putoamasta kelkasta.

Kaikkein suurin ja akuutein yhteiskunnallinen riskimme on se, että viidesosa nuorista miehistä ei ole työssä eikä koulutuksessa. Tämä on se porukka, johon fasistien viesti uppoaa, jos on upotakseen. Mitä pidempään työstä ja opinnoista sivussa oleminen jatkuu, sitä vaikeampaa on palata sorvin ääreen, ja sitä vieraampaa on valtaväestön arki. Silloin ympäröivä yhteiskunta ja valtio eivät tunnu enää omilta, ja kynnys hyökätä niitä vastaan madaltuu.

Kun fasismi ei vetoa suuriin joukkoihin, sen lippua kantavat Asema-aukion pahoinpitelijän Jesse Torniaisen kaltaiset taparikolliset. Lähes aina nuorisorikollisuuteen ja pidätysten ja tuomioiden kierteeseen johtava polku on nähtävissä jo lapsuudessa. Aktiivinen puuttuminen näiden lapsien ja perheiden elämään ei ole helppoa, mutta se säästäisi paljolta kärsimykseltä. Kun 17-vuotiaana hengaa kaupungilla teleskooppipampun kanssa, on todella moni asia jo mennyt pieleen.

Torniaisen kaltaisille kavereille aate on yllensä vain kanava oman aggression purkamiseen. He tuskin ovat juuri pohtineet fasismin tai kansallissosialismin teoriaa ja historiaa. Liikkeen suuntaa ja sisältöä luovat Esa Henrik Holapan kaltaiset yhteiskunnasta vieraantuneet älyköt. Näiden ihmisten ymmärtämiseksi ja heidän kanssaan keskustellakseen on luovuttava ajatuksesta, että fasismi ja kansallissosialismi olisivat epäinhimillistä pahuutta.

Kaikkien ideologioiden tavoin fasismi on yhdenlainen yritys luoda omaan elämään ja ympäröivään maailmaan merkitystä ja järkeä. Se ei ole kovin häävi aate, ja useimmiten sen tarjoamat vastaukset kelpaavat vasta, kun mikään muu ei toimi. Siitä on myös mahdollista päästä eroon. Siksi en suostu pitämään fasistia vihollisena, vaikka hän sitä varmasti haluaisikin.

Radikalismia kannattaa ajatella tautina, jonka hoitamisessa pitää muistaa kolme asiaa: 1) Kehon – yhteiskunnan – vastuskyvyn parantaminen, 2) leviämisen ehkäisy sekä 3) taudin hoitaminen alkulähteellä. Jos keskitytään vain yhteen tai kahteen, ei taudista päästä eroon.

Yksi kommentti artikkeliin ”Mistä fasismi sikiää, ja miten sitä hoidetaan?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s